Ensimmäinen muisto

// SISÄLTÖ

Löysin valokuvan kirpputorilta pahvilaatikosta, jossa oli muuten pelkkiä vanhoja postikortteja. Kuvassa on olohuone. Tunnistin sen vasta kotona. Se on minun olohuoneeni. Sama sohva. Sama kahvitahra matossa, jonka tein maaliskuussa. Kuvan taakse on kirjoitettu lyijykynällä 1971. Talo on rakennettu 1989. Kuvassa sohvalla istuu joku selkä kameraan päin. Hiukset ovat kuin minun. Paita on sama, jota pidän juuri nyt. Laitoin kuvan pöydälle kuvapuoli alaspäin ja menin nukkumaan. Aamulla se oli kääntynyt. Sohvalla istuva hahmo oli kääntänyt päätään. Ei paljon. Sen verran, että näki posken ja silmäkulman. Joka aamu se on kääntynyt hieman enemmän. Tänään näen jo puolet kasvoista. Se ei ole minä. Se on melkein minä. Siltä puuttuu jotain silmien ympäriltä, kuin joku olisi piirtänyt kasvot muistinvaraisesti ihmisestä, jota oli vain kuullut kuvailtavan. Kuvassa on nyt jotain myös taustalla, käytävän ovensuussa. Sitä ei ollut siellä eilen. Se on matala. Se on kumarassa, kädet lattiassa. Se katsoo samaan suuntaan kuin sohvalla istuva. Se katsoo minua. En käänny katsomaan käytävää. Kuvan perusteella minun ei tarvitse. Se on jo puolivälissä.

// VIHJE

Kuva otettiin huomenna.